Yksi ärsyttävimpiä feministeihin liitettäviä stereotypioita on, että he ovat miehiä sadistisesti kiduttavia lesboja. Feministi nauttii seksistä niin, että paikat rutisee. Mutta feministillä ei ole velvollisuutta maata vain ja kattella kattoo. Eräs mies muuten kertoi, että halut olivat menneet, kun nainen oli kesken aktin tokaissut: ”Kiva lamppu, mistä noita saa ostaa?” Seksuaalinen alistaminen ei taida olla kenenkään etu…

     Inhoan toisaalta myös sitä, että mies ei jaksa kuunnella naisen jaarituksia, ei jaksa tehdä kotitöitä, ei kerta kaikkiaan jaksaisi nainen vähempää kiinnostaa. Sitten lähetään imelä tekstari tai tullaan niin lemmekkäästi pussailemaan. Aivan kuin se voisi korvata kaiken.

     Silti annan aina tuhannesti anteeksi ja aina ymmärrän miestä. Aina olen valmis yrittämän uudestaan. Minulla on ollut pitkiä suhteita miehien kanssa ja se johtuu lähinnä siitä, että minun on yritettävä aivan kaikki, ennen kuin olen valmis lopettamaan. Se on jokseenkin tuskallista.

     Raskaana ollessa tunsin ehkä eniten olevani uhrautuvainen ja kärsivällinen ja ah, niin mitätön naisenpuolisko. Aivan kuin esiäidit kuorossa olisivat tulleet minun taakseni ja sanoneet tietävästi: ”Tätä se nyt on.”

     Olin viimeisilläni raskaana, kun muutimme ensimmäiseen omaan kotiimme. Minä viimeistelin opintoja ja mies oli töissä. En voinut tuoda rahaa perheeseen, en voinut kantaa laatikoita. Kaikkeen pyysin armollisesti miehen apua. Miehellä oli vaikeuksia töissä ja hän tuli kotiin vain kiukuttelemaan. Muistan, miten seisoin keittiössä väsyneenä suurta mahaani pidellen. Kysyin alistuneena mieheltäni, mitä oikein voisin tehdä asioiden hyväksi. Mies pyysi tekemään vaniljakiisseliä. Siinä tunsin koko mitättömyyteni: kelpasin vain vaniljakiisselin tekoon. Nielin palan kurkussani ja ajattelin, että revin itseni tähän aivan auki ja kurjaksi ja tein sitä mitätöntä vaniljakiisseliä.

Mitä kauemmin olen kotona, sitä varmemmin muutun  feministiksi.
     Edellispäivänä mies tuli työreissulta yöksi kotiin. Kävimme kaupassa ja laitomme poikamme, 1 vuotta ja 1 kuukautta, nukkumaan. Mies oli laittanut koneellisen työvaatteita pesuun ja makasimme molemmat sohvalla umpiväsyneinä. Miehen piti vielä mennä johonkin ulkohommiin ja hän halusi välttämättä laittaa pyykit ulos. Lähtö olisi aikaisin aamulla. Sanoin, että voin laittaa pyykit.
     Kaivaessani vatia puhtaiden pyykkien alta puhisin jotain siihen suuntaan, että inhoan tätä hommaa. Kun sisälle tultaessa mies huomautti jotain täysinäisistä keittiön työpöydistä, mittani oli täysi. Sanoin, tai oikeastaan itkuisesti ulisin, että sinä itse et koskaan siivoa pöytää. Että eilen se pöytä oli aivan siisti. Edellispäivänä täällä on imuroitu ja pesty lattiat. Ei täällä ole likaista, vaikka tavaraa on vähän siellä ja täällä. Teen vaikka mitä, vaikka siitä ei saa palkkaa. Annan lapselle ruokaa viisi kertaa päivässä, nukutan sen, pesen lähes kaikki pyykit, siivoan, ruokin kissat ja tyhjennän kakkakopat, hoidan pihaa ja kaiken päälle pidän yhteyttä meidän molempien sukulaisiin.
     Jauhoimme tätä asiaa, kunnes mies alkoi huutaa: "Ota ero! Ota ero!" Samalla minä peräännyin vessaan. Kun olin jo päätynyt pöntölle istumaan, mies sanoi, etten minä käsitä rahan menoa. Tämä talonlaina maksaa, auto  maksaa, vesi maksaa, sähkö maksaa, kaikki maksaa. Minä ulisin pöntöltäni, ettei käsityskyvyssäni ole mitään vikaa. Mies huusi, etten käsitä. Jauhoimme tätä taas tovin. Kysyn, miten voin osoittaa käsittäväni, kun minulla ei ole rahaa. Mies sanoi: "Mene töihin!" Minä sanoin, että mies tietää aivan hyvin, miksen ole mennyt töihin. Sanoin, että kohta menen vaikka siivoojaksi (mikä ei lainkaan vastaa koulutustani).
     Riita päättyi onnellisesti siihen, että pidin miehelleni saarnan siitä, kuinka tärkeää hänen on rakastaa itseään ja huolehtia itsestään. Sängyssä nukuimme sylikkäin. Mutta mies ei edelleenkään luvannut, että ottaisi enemmän osaa kotitöihin.
     Viimeisenä vuotena, jonka olen ollut kotona, olen tullut siihen tulokseen, että kaikki arvostus näkyy rahassa. Minä saan minimihoitorahan vähän alle 300 euroa, lisäksi tulee lapsilisä 100 euroa.  Suunnilleen saman verran sain siivotessani rikollisten kusta, paskaa ja oksennusta poliisilaitoksen putkassa viitenä päivänä kuukaudessa. Se kotiäitien arvostuksesta. Jos rahaa ei tule, kauniit äitienpäiväpuheet ovat hurskastelua.
     Mikä on tärkeämpää työtä, kuin ihmislapsen opastaminen tähän maailmaan? Tuo oli tietysti retoorinen kysymys. Minun lapseni on tyytyväinen, iloinen ja oppivainen. Hän syö kiltisti, tottelee suhteellisen helposti ja on kärsivällinen. Sellaista lasta ei saa vain säilyttämällä lasta kotona. Siihen tarvitaan vaivaa ja rakkautta, työtä 24 tuntia vuorokaudessa. Ei kai sen pitäisi laskea palkkaa, että pitää työstään? 
     Tietty vapaa-aika pitäisi kuitenkin saada. Mieheni on vaikea käsittää sitä. Eikä hän liene ainut. ilmoittakaa minulle, jos tiedätte perheen, jossa kotityöt jaetaan tasan! Omaishoitajillakin on kaksi päivää kuukaudessa vapaata. Mutta minulla ei ole minkäänlaista työehtosopimusta! Jos joku vielä tulee sanomaan, että nykyajan naiset ovat liian vaativia, lyön häntä päähän. Jos nainen haluaa perheen lisäksi työn tai jotain muuta omaa, sitä pidetään liian vaativana.  Miehelle tuollaiset asiat suodaan itsestäänselvyytenä. Kukaan ei puhu liian vaativista nykyajan miehistä. Kautta aikojen mies on yhdistänyt työn ja perheen ilman vaikeutta valita jompikumpi.